Televisioiduilla joulupuheilla on pitkä perinne Britanniassa, sillä kuningatar Elisabet piti sellaisen jo vuonna 1957. Elisabet kuoli syyskuussa 2022, joten hänen jälkeensä joulupuheen on pitänyt ...
Britannian kuningas Charles kertoi perjantaina, että hänelle tehtyjä syöpähoitoja vähennetään ensi vuonna. Charles kertoi asiasta televisiopuheessa. – Pystyn tänään kertomaan teille sen hyvän uutisen, ...
Englannin kirkko sai alkunsa, kun silloinen kuningas halusi erota vaimostaan. Avaa kuvien katselu Kuningas Charles Vatikaanin pyhän Paavalin basilikassa. Kuva: Aaron Chown / AFP Yrjö Kokkonen 23.10.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump teki syyskuussa poikkeuksellisena pidetyn valtiovierailun Britanniaan. Trump saapui vaimoineen paikalle kuningas Charlesin kutsusta. Tavanomaisesti toisen kauden ...
Syöpää sairastava kuningas Charles on kuvattu hyväntuulisena soittamassa porkkanaa. Kuningas on siis palannut virkatehtäviinsä. Viime viikolla kuningas perui suunniteltuja menojaan syöpähoitojen ...
Britannian kuningas Charles täyttää tänään 76 vuotta. Syntymäpäivänään kuningas avaa kaksi elintarvikejakelukeskusta osana hanketta, jonka tavoitteena on pienentää ruokahävikkiä ja samalla vähentää ...
Pariisin olympiakisojen katsomossa on nähty monia kuninkaallisia. Maitaan kannustamassa ovat käyneet esimerkiksi Espanjan kuningas Felipe, Norjan kruununprinssi Haakon sekä Ruotsin kuningas Kaarle ...
Helmikuun alussa Buckinghamin palatsista tiedotettiin, että Ison-Britannian kuningas Charles III, 75, on sairastunut syöpään. Hovi ei ole kertonut, mikä syöpä on kyseessä. Huolimatta käynnissä ...
Martti Kuningas on Imatran Veteraanikeilailijoiden uusi puheenjohtaja. Tehtävän hän ottaa vuoden 2024 alusta vastaan Seppo Pajuselta, joka 14 vuotta kestäneen puheenjohtajakauden jälkeen siirtyy ...